Yhteistyökumppanit

Kävimme Graanin palvelutalossa tutustumassa arkkitehti Kirsti Sivénin kädenjälkeen.

Kun ajatus talosta alkoi konkretisoitua, oli löydettävä arkkitehti, jota kiinnosti yhteisöllisen rakennuksen toteuttaminen. Yhteisöllisiä ratkaisuja Loppukirissä ajatellussa muodossa ei ollut valmiina, kukaan ei ollut aikaisemmin sellaista toteuttanut eikä ohjekirjasta voinut niin ollen katsoa standardeja. Tehtävään löytyi arkkitehtitoimisto Sivén & Takala. Pääarkkitehdiksi lupautui Kirsti Sivén, joka ryhtyi tehtävään innolla ja kiinnostuksella. Ajatusten ja toiveiden pukeminen talopiirustuksiksi vaati paneutumista, sillä taloon oli tulossa asuntojen ohella runsaasti yhteisiä tiloja. Ei kuitenkaan samanlaisia kuin esimerkiksi palvelutaloissa tai vanhainkodeissa.

Yhdistys järjesti ensimmäisen ison tiedotustilaisuutensa tuleville jäsenille Alppilan koululla 8.3.2001.

Suunnitelmissa oli otettava huomioon taloudellisuus, asunnoista haluttiin kohtuuhintaisia niin, että ne olisivat mahdollisimman monien tavoitettavissa. Suunnitelmia tehtiin useita, ennen kuin talo sai sen muotonsa ja sisältönsä, jollainen se nyt on.

Rakennuttajaksi ja asuntojen myyjäksi tuli Sato-Rakennuttajat Oy ja pääurakoitsijana toimi NCC Rakennus Oy. Rakennuttajan kanssa solmitun sopimuksen tekemisessä yhdistys sai arvokasta asiantuntija-apua Eija Lehmusoksalta Insinööritoimisto Eija Lehmusoksasta.

Asunnonvaraussopimuksia allekirjoitetaan joukolla. Silloin elettiin alkuvuotta 2003.

Siihen mennessä, kun talo oli muuttovalmis, oli monilta yhdistyksen jäseniltä kulunut hankkeen toteuttamiseen useita satoja, joiltakin jopa tuhansia työtunteja. Aktiiviset Seniorit ry :n piirissä tehty työ oli talkootyötä, joka viime kädessä koitui asunnonostajan eduksi asunnon hinnassa. Ydinjoukon ohella suunnittelutyöhön osallistui kymmeniä henkilöitä. Oli monenlaisia työryhmiä pohtimassa erilaisten seikkojen huomioonottamista ja ratkaisemista. Monet antoivat osaamistaan ja aikaansa, vaikka eivät tulleetkaan asumaan Loppukiriin. Yhdessä pohdittiin asioita, hankittiin ja saatiin tarvittavaa tietoa, luotiin kontakteja ja tehtiin tutustumiskäyntejä. Ihmiset sitoutuivat hankkeeseen heti alusta lähtien. Ihmisille ei esitetty valmiita ratkaisuja hyväksyttäväksi tai hylättäväksi, vaan he työstivät yhteiset ajatukset yhteiseksi taloksi.

Lopulta oli aika harjannostajaisten. Talo alkoi hahmottua.

Loppukiritalo on kaunis todiste vanhasta suomalaisesta talkoohengestä, jossa kukin tarjoaa osaamistaan ja taitoaan sekä aikaansa yhteisen asian hyväksi. Se on oiva esimerkki siitä, mitä yhteistoiminnalla voidaan saada aikaan. Yhdistys antoi hankkeelle tarvittavat puitteet.

Ajankohtaista