Modernista yhteisöllisestä asumisesta löytyy runsaasti kiinnostavaa tietoa
Tutkimuksissa on kerta toisensa jälkeen havaittu, että runsaat sosiaaliset kontaktit edistävät tutkitusti hyvinvointia, terveyttä ja pitkää ikää. Yksinäisyys sen sijaan on yhteiskunnan syöpä. Siinä voi piipahtaa, mutta ei asua. Terveyden kannalta sosiaaliset suhteet ovat tärkeämpiä kuin konsanaan liikunta tai ruokailu.
Yhteisöasuminen tarjoaa rikkaan sosiaalisen verkoston, tosin siihen voi liittyä myös ristiriitoja ja konflikteja. Yhteisö kuitenkin myös opettaa ratkaisemaan niitä.
Jos etsit kansainvälistä tietoa yhteisöasumisesta, yhteisötaloista tai vaikkapa yhteisön ristiriitojen selvittämisestä, löydät vastauksia seuraavista teoksista tai webbisivustoilta.
Living together – cohousing ideas and realities around the world
Toukokuun alussa 2010 kokoontui Tukholmaan väkeä 20 eri maasta ensimmäiseen kansainväliseen yhteisöasumista käsittelevään konferenssiin. Osallistujien kokemukset ja aikaansaannokset on nyt muokattu kirjaksi Living together – cohousing ideas and realities around the world, joka oivallisesti jäsentää sitä kasvavaa kiinnostusta yhteisöllistä asumista kohtaan, joka viime aikoina on virinnyt kaikkialla maailmassa.
Konferenssissa työskenteli 16 erilaista työryhmää, jotka käsittelivät niin yhteisiä aterioita, tasa-arvoa, designia, vanhenemista kuin asunto-osakeyhtiön rooliakin. Kirja on tällä hetkellä laajin olemassa oleva teos yhteisöllisestä asumisesta. Se tarjoaa erinomaisen tietolähteen niin poliitikoille, rakentajille ja rakennuttajille, tutkijoille kuin aiheesta kiinnostuneille tavallisille kansalaisillekin. Konferenssin järjestelyistä vastasi Kollektivhus Nu yhteistyössä The Division of Urban and Regional Studies, School of Architecture and Built Environment, The Royal Institute of Technologin kanssa. Teoksesta löytyy myös kattava kirjallisuusluettelo sekä lista aihetta käsittelvistä webbisivustoista. Aktiiviset seniorit ry:stä konferenssiin osallistuivat Marja Dahlström ja Heli Stenvall. He raportoivat konferenssista toisaalla Aktiivisten senioreiden sivustolla.
Gemenskap och samarbete. Att bygga upp och bo i kollektivhus
Yhteisöllinen asuminen on vähitellen alkanut kiinnostaa täällä Suomessakin. Naapurimaassamme Ruotsissa ollaan kuitenkin paljon pidemmällä. Siitä todisteena on myös siellä 2007 ilmestynyt toinenkin aihetta käsittelevä kirja Gemenskap och samarbete. Att bygga upp och bo i kollektivhus. Se tarjoaa eväät sekä yhteisötalon rakennuttajalle että sinne kotiaan suunnitteleville. Kirja käsittelee mm. sellaisia kysymyksiä kuin
1. Onko yhteisöllinen rakennuttaminen monimutkaisempaa kuin tavallinen rakennuttaminen.
2. Onko yhteisöllinen rakennuttaminen kannattavaa?
3. Miten asunnot ja yhteiset tilat kannattaisi suunnitella?
4. Millaisia taloudellisia ja juridisia riskejä rakennuttaminen voi aiheuttaa?
5. Pitäisikö talolla olla jokin erityispiirre, esim. ekologia.
6. Miten ryhmät onnistutaan saamaan toimiviksi tavallisessa arjessa?
7. Miten konfliktit ratkaistaan?
Viitisenkymmentä kirjoittajaa, joilla on omakohtaisia kokemuksia yhteisöllisestä asumisesta antaa vihjeitä mm. siitä, miten ruokailu kannattaisi järjestää, miten päätöksenteko sujuu mahdollisimman kivuttomasti jne. Ohjeistuksista on apua yhtä hyvin jo yhteisötalossa asuville kuin sellaiseen muuttoa suunnittelevalle.
Tietoa yhteisöllisestä rakennuttamisesta että asumisesta löytyy myös nettisivuilta.
Tähän webbisivustoon kannattaa tutustua
http://www.kollektivhus.nu/ -sivustoa ylläpitää samanniminen järjestö, joka on Ruotsin yhteisötalojen keskusjärjestö, yhteenliittymä. Sivustolta löytyy niin verkkolehti kuin aiheesta mediassa kirjoitettuja artikkeleita ym. hyödyllistä tietoa. On kiinnostavaa lukea, miten yhteisöasuminen on kehittynyt ja muuttunut parissa vuosikymmenessä. On paljon opiksi otettavaa.
Saksankielentaitoiset löytävät kiinnostavaa lukemista mm. täältä: http://www.baufachinformation.de/publikationen.jsp?s=Gemeinschaftswohnen
MLL
Päivitetty torstai, 9.12.2010, 22:56 | Julkaistu torstai, 9.12.2010, 22:45

